Näihin sukkiin sain inspiraation langan väreistä, joista tummemman nimi on Mocha Melange. Mikäpä sen sopivampi lanka kahviaiheisiin sukkiin! Lisäksi, olen suuri kahvin ystävä, joten aihevalinta on siinäkin mielessä hyvin osuva. Ajattelinkin, että nämä sukat sopisivat hyvin vaikkapa lahjaksi kahvista pitävälle henkilölle kahvikuppiin kiepautettuna tai kahvipaketin ympärille rullattuna, eikö sopisikin?
Jos haluat neuloa itsellesi tai lahjaksi Kahvihetki-sukat, niin tässä postauksessa on kaavio varren kahvipapukuvioon sekä resepti, kuinka sukat on suunnilleen toteutettu. Ajattelin tehdä tämän ohjeen tällä kertaa tällaiseen ei-niin-tarkkaan reseptimuotoon, sillä joku saattaa tarvita vain kaavion ja soveltaa itse sukat muilta osin siten, kuin yleensä ne neuloo. Eli rivi riviltä en nyt kirjoita ohjetta, vaan tätä reseptiä voit itse soveltaa niin kuin parhaaksi näkee! Ja mielipiteitä saa esittää tämän tyylisestä ohjeesta. Kaipaisitko tarkemmat ohjeet vai onko tämä hyvä?
Kahvihetki-sukat on neulottu 3,5 millin puikoilla Schoppel Wollen ylijäämäkuidusta valmistetusta Relikt-langasta, mutta näihin sukkiin sopii hyvin myös esimerkiksi Lysti-sukkalanka!
Huom! Relikt-langassa on enemmän metrejä, kuin Lystissä, mutta ne ovat neuletiheydeltä hyvin lähellä toisiaan, joten älä anna pelkän metrimäärän hämätä!
Relikt-lankaa tarvitset yhden kerän vaaleampaa varteen sekä kaksi kerää tummaa ruskeaa. Se määrä riittää maksimissaan noin koon 42 sukkiin. Jos siis tiedät tekeväsi vaikkapa koon 45 sukat, kannattaa varata kolme kerää tummaa ruskeaa!
Jos sinulta löytyy nyt siis puikot noin kokoa 3,5 mm (huomioi aina oma käsialasi puikkokoon valinnassa) ja tarvittava määrä lankaa, voit aloittaa sukkien neulomisen!
Tässäpä siis resepti näihin Kahvihetki-sukkiin kahdessa aikuisten koossa:
Aloita sukat luomalla 48(56) silmukkaa ja neulomalla 2 o, 2 n -joustinneuletta noin 15 kerrosta. Neulo sen jälkeen vielä 1 kerros oikein (ja lisää pienemmässä koossa samalla 1 s = 49 s) ja aloita sitten kuvio tummalla ruskealla kaavion kerrokselta 1. Kahvipapuja pitäisi olla kerroksella yhteensä 7(8) kpl.
Kun olet neulonut kaavion kokonaan eli sukanvarressa on kaksi riviä kahvipapuja päällekkäin, neulo vielä yksi kerros oikein (ja kavenna pienemmässä koossa kerroksella 1 s = 48 s).
Neulo sitten yllä olevan kaavion mukaan “siirtymä” tummanruskeaan. Aloita sitten 3 o, 1 n -joustinneule niin, että siksak-kuvion alimmat silmukat ovat nurjia silmukoita. Eli ne silmukat, jotka on neulottu vasta yhden kerran ruskealla.
Jatka 3 o, 1 n -joustinneuletta suunnilleen 20 kerrosta tai haluamasi varren mitan verran!
Tee sitten sellainen kantapää, kuin haluat. Mallisukissa on ranskalainen kantapää tehty 23(27) silmukalla niin, että kantalapun reunoissa neulotaan yhdellä silmakalla aina oikein ja joustinneuletta on jatkettu kantalapun ajan niiden välissä. Hyvän ohjeen ranskalaiseen kantapäähän löydät täältä!
Kantapään käännöksen jälkeen kavennukset on tehty joka toinen kerros kaventaen, kunnes puikoilla on saman verran silmukoita, kuin ennen kantapäätä. Jalkapohjan silmukoilla on tehty sileää neuletta ja jalkapöydän päällä on kahdella puikolla jatkettu joustinneuletta. Teräosaa on jatkettu suunnilleen sen verran, että sukka peittää käyttäjänsä pikkuvarpaan. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta testata sukkia, käytä apunasi esimerkiksi netistä löytyviä mittataulukoita jalan koosta.
Aloita sitten kärkikavennukset. Mallisukissa kärkikavennukset on tehty nauhakavennuksena ensin joka toinen kerros, kunnes jäljellä on noin puolet alkuperäisestä silmukkamäärästä, jonka jälkeen on kavennettu joka kerros. Kun jäljellä on enää kaksi tai kolme silmukkaa puikolla, langanpää on vedetty loppujen silmukoiden läpi ja sukka on valmis!
Jos innostuit neulomaan kahviaiheisia sukkia, tägää somessa @luomalla ja käytä #kahvihetkisukat, niin näen neuleesi ja voin jakaa niitä myös omissa kanavissani!